Stressin lieventämiseen on tarjolla monenlaisia keinoja. Tässä kirjoituksessa kerron mitä stressi aiheuttaa keholle ja miten siitä pääsee eroon esimerkiksi hieronnan avulla.

Näin keho reagoi stressiin

Osalle meistä stressi aiheuttaa lihaskipuja ja jännitystiloja. Selitys löytyy evoluutiosta – vaaratilanteessa hermosto ohjaa kehoa joko taistelemaan tai pakenemaan. Ajan kuluessa lähestyvät vaarat ovat vaihtuneet petoeläimistä työ- tai siviilielämän haasteisiin. Keho reagoi kuitenkin samalla tavalla: Hermosto ohjaa verta isoihin lihaksiin, esimerkiksi ruoan sulatuksen tai muistin sijaan. Tämän seurauksena lihasjännitys kasvaa, ryhti painuu eteen ja leuat kiristyvät. Kehon hormonitoiminta muuttuu ja palautuminen heikkenee. Elimistö alkaa sen sijaan selviytyä. Tärkeitä on vain elossa pysymistä tukevat toiminnot. Evoluutio ei tunne pitkäaikaisen stressin kokemista. Tilanteet joissa ”taistele tai pakene” reaktio on auttanut lajiamme säilymään hengissä, on kestänyt verrattain vähän aikaa. Vaaratilanteen jälkeen on ollut aikaa palautua ennen seuraavaa koitosta.

Informaatiotulva lisää stressiä

Nykyään erilaiset ärsykkeet nostavat kehomme valmiustilaa eli lisäävät stressiä. Nykypäivän informaatiotulva, jopa äänet ja valot pitävät aivomme jatkuvasti aktiivisina. Emme välttämättä tunne stressiä sen perinteisessä merkityksessä, mutta koemme esimerkiksi keskittymisvaikeuksia. Jatkuvasti selaamalla puhelinta tai tarkastamalla saapuvat sähköpostit opetamme aivot keskeytymään. Mielemme alkaa odottaa keskeytyksiä tai jopa tuottaa niitä. Vaikka saisimmekin hetken rauhan, emme pysty rauhoittumaan.

Aivot lepää metsässä

Puut, suhiseva tuuli, linnunlaulu. Nämä ovat aivoillemme helppoja ymmärtää, niitä ei saapuva sähköposti tai kaverin facebook päivitys keskeytä. Aivot ymmärtää nämä yksinkertaiset asiat. Tämän vuoksi moni kokee lepäävänsä luonnossa. On tärkeä huolehtia aivojen hyvinvoinnista. Vaikutukset tuki- ja liikuntaelimistöön on merkittäviä. Saat hyviä vinkkejä stressin hallintaan myös aiemmasta blogitekstistäni, jossa kerroin arjessa jaksamisesta. Pääset tekstiin tästä.

Hieronta laskee kehon stressitasoa

Kehon kuormitus voi oireilla monin eri tavoin. Esimerkiksi hampaiden yöllinen yhteen purenta eli bruksaus voi olla merkki siitä. Ammattitaitoinen hieronta auttaa laskemaan stressitasoja kehossa. Palautumisesta huolehtiva autonominen hermosto aktivoituu ja keho rentoutuu. Minulle on tärkeää huomioida kehon tila ja hoitaa asiakasta sen mukaan. Hieronta hoitomuotona on paljon enemmän kuin manuaalinen käsittely. Parhaimmillaan oikeanlaisella ja kokonaisvaltaisella hoidolla saavutetaan pitkäkestoisia tuloksia.

-Samuli


Share via