Miten päädyin hoitamaan purentaelimistön toimintahäiriöitä?

Asiakkaani totesi kerran hoitaessani häneltä TMD:n (Temporomandibular disorders = purentaelimistön toimintahäiriöt) oireita: ”Tuntuis kun sää tietäisit aina just mistä painaa.” Mikäli aihe on täysin tuntematon, suosittelen tutustumaan myös postaukseen TMD oireista. Pääset lukemaan lisää tästä.

Hammaslääkäri suositteli minulle purentakiskoa

-Tarkoitukseni on tässä postauksessa hieman avata miksi se asiakkaastani mahdollisesti tuntui siltä. Aluksi meidän pitää palata vuosia ajassa taaksepäin. Tutustuminen aiheeseen alkoi, kun hammaslääkäri suositteli minulle purentakiskon hankkimista. Olin kuitenkin jo silloin huomannut, että hieronta auttoi minulla oireisiin. Jo pelkästään tehokas niskan käsittely lievitti oireita tai vei ne hetkeksi pois kokonaan. Päätin silloin toistaiseksi olla hankkimatta kiskoa.

Pääni oli niin tukossa etten pystynyt edes ajattelemaan

-Olin hoidattanut kasvojen lihaksia hieronnassa satunnaisesti muutamia kertoja, kun oireet olivat äityneet pahaksi. Tässä vaiheessa tämän hoidon kuitenkaan vastaamatta sitä mitä tänä päivänä TMD hoidosta tiedetään. Mentorini Osteopaatti Harri Rovion vastaanotolle päädyin täysin sattumalta. Ihan tarkkaa muistikuvaa minulla ei ole kuinka Harrille päädyin soittamaan, mutta jostain hänen yhteystiedot onnistuin kaivamaan. Tarvitsin tässä vaiheessa kipeästi apua, sillä niska-hartia tai kasvo hieronnasta ei ollut enää pitkään aikaan ollut mitään apua. Te ketkä narskuttelette hampaita öisin, tiedätte tämän tunteen: -Henkinen kuormani oli ajanut minut siihen pisteeseen, etten pystynyt aamuisin nielemään, päätä särki taukoamatta ja toinen korva oli lukossa ja se humisi. Silmät tuntuivat väsyneiltä ja sitä myöten jouduin suurimman osan päivästä siristelemään. Pääni oli aamuisin niin tukossa, etten pystynyt edes ajattelemaan, päänahka oli takertunut kallooni eikä särkylääkkeistä ollut enää mitään apua.

Olo oli huomattavasti parempi

-Sain Harrille ajan. Hän teki työtä omalla tavallaan. Tässä vaiheessa ei Harrin kanssa kuulumisia juuri vaihdettu. Muistan miettineeni hoidon aikana ”kun vaan tästä selviän.” Olin sopinut tapaavani tämän jälkeen ystäviä, mutta oloni oli niin surkea, että peruin tapaamisen ja ajoin suoraan kotiin ja menin nukkumaan. Nukuin aamuun asti. Herätessäni teki mieli kysyä, näkikö kukaan sen rekka-auton rekisteritunnusta mikä ylitseni ajoi? Vannoin soittavani Harrille vain peruuttaakseni seuraavat varaamani ajat, sillä kasvoihini ei ollut ikinä sattunut niin paljon. Onneksi en perunut. Muutama päivä hoidosta en edes muistanut koko oireita, koska niitä ei ollut. Yhtenä aamuna tajusin, että hetkinen päähäni ei ole sattunut moneen päivään. Toki poskia särki ja ohimot olivat hellänä ja korva lukossa, mutta olo oli huomattavasti parempi ja levänneempi.

Tältä pään siis kuuluisi tuntua

-Olin varannut Harrin suosituksesta uusia aikoja lyhyelle aikaa. Toisen hoitokerran jälkeen muistan kävelleeni Aleksanterin puistossa takaisin autolleni ja miettineeni ”tältä pään siis kuuluisi tuntua.” Aloin ajatella että olin saanut apua. Kävin Harrilla muutamia kertoja n. Viikon välein jona aikana samalla tutustuimme toisiimme. Oma henkinen kuormani keveni sitä mukaan kun sain asioitani hoidettua ja silloiset oireeni jäivät pala palalta Harrin hoitopöydälle.

TMD:n hoito isona osana hoitokokonaisuutta

-Tiesin jo tässä vaiheessa hakeutuvani hieroja koulutukseen kun aika on kypsä. Kerroin tästä Harrille ja sovimme, että ilman muuta myös TMD:n hoito tulee olemaan iso osa ammatillista kokonaisuutta minkä otan huomioon hoitaessani ihmisiä. Tässä vaiheessa oli jo itsestään selvää, että Harri tulee minut kouluttamaan. Niin tehokas ja toimiva hoito oli omalla kohdallani ollut. Oma hoitovasteeni oli 100%, tekisi mieli sanoa 150%, en hoitoon hakeutuessani muistanut enää, että olo voi olla niin hyvä.

Nykyinen tilanteeni on hyvä

-Nykyinen tilanteeni on hyvä. Olen tiedostanut omat heikot kohtani. Kärsin siis ajoittain bruksauksesta, eli yöllisestä hampaiden yhteen purennasta. Psykososiaaliset tekijät ovat isoimmassa osassa kohdallani oireiden synnyssä. Oireiden ilmaannuttua pyrin vaikuttamaan niihin omahoidolla ja hakeutumaan hoitavan tahon vastaanotolle. TMD oireista ajattelen tänä päivänä, että ne ovat kuin flunssa. Ne tulee ja menee, välillä niiden hoitamiseen pitää keskittyä enemmän kunnes ne voi taas pitkäksi aikaa unohtaa kokonaan.

Kuinka päädyin ylipäätään hierojaksi pääset lukemaan tästä.

-Samuli