Mitä on onnellisuus?

Onnellisuutta on hyvin vaikea mitata tai määrittää mitä se on. Suomalaiset on tutkitusti maailman onnellisin kansa kaksi kertaa peräkkäin (v.2018 ja 2019). Mun mielestä tässä on pieni mutta. 

Olipa kerran YK:n teettämän onnellisuus tutkimuksen ongelma – kysymysten asettelu – Howstuffworksin mukaan nimittäin jo kysymysten erilainen asettelu muuttaisi merkittävästi tutkimuksen lopputulosta. Erilaisella kysymysten asettelulla painottaen konkreettisten tunteiden tuntemista onnellisin maa olisi ollut vuonna 2019 Kolumbia, joka nyt löytyy sijalta 43. YK:n tai tutkijoiden osoitteleminen sormella kuitenkin on turhaa ihan jo koska mitä väliä? Mutta ei tälle tutkimukselle juurikaan voi laskea painoarvoa. Howstuffworksin huomio kertoo ehkä enemmän siitä kuinka vaikea onnellisuutta on mitata. Tutkimus kertoo enemmänkin siitä kuinka tyytyväisiä olemme omaan elämäämme kysymysten osa-alueella mitattuna, mutta onko se kuitenkaan ihan sama kuin olla onnellinen? Suomalaisten elämää vaanivat uhkakuvat on hyvin pieniä verrattuna isoon osaan muuta maailmaa ja suurimman osan kansalaisista perustarpeet on tyydytetty. Takaako se kuitenkaan onnellisuutta? Voisi kysyä myös, onko ”olla elossa” sama asia kuin ”elää”? Teoriassa ja kielen ymmärtämisessä on, mutta entä merkitys puheessa?

Että voimme jatkaa aiheen parissa on meidän pystyttävä määrittelemään onnellisuus tän tekstin ajaksi. Kirjassaan Ihmisen lyhyt historia Yuval Noah Harari käytti asteikkoa yhdestä kymmeneen määritellessään onnellisuutta. Käytämme tätä samaa seuraavalla tavalla: Tälle asteikolle meidän pitäisi nyt pystyä asettamaan itsemme. Kaikilla meillä on varmasti se iloinen tuttava, joka on jopa ärsyttävyyteen asti positiivinen, hänen mielialansa asettuisi tälle asteikolle välille 6-10. Kun hän kaatuu alaspäin mennessään portaissa, on hänen onnellisuus tasonsa kuusi, tekee kipeää, häntä harmittaa mutta hänellä on jo ajatus olemassa ”olinpas minä nopeasti alhaalla”. Suurimman osan ajastaan hän on numero kahdeksan, hyvällä tuulella eikä uhraa ajatuksiaan elämän nurjalle puolelle, isoja vastoinkäymisiä kokiessaan hän käy tasolla kuusi, josta nousee jo hyvin piankin tasolle seitsemän, josta asenteensa ansiosta takaisin omalle tasolleen. Hyvä aamukahvi saa jo hänet olemaan tasolla yhdeksän. Taas jos asettaisimme tälle asteikolle vaikka jonkin taiteilijan, joka ammentaa luovuutensa tuskasta, rakkauden menettämisestä ja maailman pahuudesta, asettuu hän varmasti numeroiden 1-5 väliin. Voimme vaan arvailla mitä tapahtuu, kun tällainen ihminen päätyy numeron yksi tasolle liian pitkäksi aikaa. Suurimman osan ajastaan hän taiteilee numeroiden 2-3 välissä ja kokee välillä jopa heräämisen uuteen päivään vastenmieliseltä. Saatuaan teoksensa valmiiksi, riippuen omasta tyytyväisyydestä tähän teokseen on hän julkaisu tilaisuudessa tasolla neljä tai jopa viisi muutaman rommikolan jälkeen, hetken. Hän harvoin saa tämänkaltaisia teoksia valmiiksi, tai on niihin ylipäätään tyytyväinen vaikka saisikin, myöskin hän, asenteensa vuoksi.

Mututuntumalla ison osan Suomalaisista asettelisin tälle asteikolle välille 3-7. Näillä ihmisillä mielialan heilahtelu on varsin maltillista ja oikein hyvällä musiikkikeikallakin he tyytyvät naputtamaan jalallaan maata musiikin tahtiin asettuen tällöin onnellisuus asteikolla noin numeron kuusi tienoille. He lähtevät keikalta kuitenkin hyvissä ajoin ennen kun orkesteri lopettaa, sillä siellähän voi olla ruuhkaa ja ruuhkassa he asettuvat asteikolla hyvin alas, jopa numeron kolme nurkille. Aamulla pitää kuitenkin taas herätä töihin, asettuen asteikossa numeron neljä onnellisuuteen, jossa he pysyvätkin suurimman osan ajastaan. He ovat asettaneet lyhyen ajan tavoitteet selvitä työviikosta viikonloppuun, jolloin voi riehaantua asettuen asteikolla numeron viisi onnellisuuteen, hetkeksi, koska kohta on kuitenkin taas sunnuntai ja edessä häämöttävä työviikko painaa mieltä. Pitkän ajan tavoite on elää kesälomasta kesälomaan, haaveilla lottovoitosta ja elää aina kohti sitä seuraavaa kesälomaa. Loman alkaessa nautitaan numeron kuusi arvoisesti kun loma alkaa kellokortilla, mutta sitten mielessä on kuitenkin tekemättömät puutarhatyöt ja kohtahan se lomakin jo loppuu, joten loppuloma menee asteikolla heilahdellen 4-5 onnellisuus tasossa. Vettäkin sataa perkele, käytiin Rodoksella, mutta ei sieltäkään saanut edes kunnon kahvia, vanha kaupunki oli hieno mutta ei tarvi sinnekään enää mennä, merikin oli ihan liian sininen.

Mitä onnellisuus siis on? Onnellisuus on yksilön kyky tuntea sitä.

Halusin olla onnellinen

Mihin itse asettaisit itsesi tällä asteikolla? Meidän asettuminen asteikolla on hyvin yksilöllistä. Tämä johtuu siitä, että onnellisuuden tunteeseen mitä pystymme kokemaan vaikuttaa niin moni asia. Pohjimmiltaan se on meidän kehon kemiaa. Dopamiinia, serotoniinia ja oksitosiinia – mielihyvähormoneita. Niiden tuotantoon kuitenkin vaikuttaa geenit, kokemukset, ympäristö, vireystila, fyysinen kunto, sairaudet jne. Lukematon määrä eri asioita. Esimerkiksi teini-iässä koetut hyväksytyksi tulemisen paineet, miten ne on silloisessa yhteisössä otettu vastaan, ulkopuolelle jäämisen tunne, turvattomuus jne. Ovat hyvin merkittävässä roolissa miten jatkossa voi tuntea onnellisuutta ja kuinka uskaltaa nauttia elämästä. Onnellisuuden tunnetta voi toki oppia ja kovalla työllä myös vaikuttaa omaan asteikkoonsa.

Jos asettaisin viiden vuoden takaisen itseni tälle asteikolle, sanoisin että olisin 3-6. Suurimman osan ajasta olin neljä. Eihän kuulosta kovin hyvältä elämänlaadun kannalta? Noin viisi vuotta sitten olin niin tyytymätön elämääni, että päätin olla tienhaarassa josta oli kaksi tietä, toinen tie oli tasainen, suora ja helppokulkuinen. Tiesin että se veisi minua tasaisesti tällä asteikolla 3-4 välillä turvallisesti kohti..no ei yhtään mitään – mutta saisin olla elossa. Toinen tie oli hyvin kuoppainen, todennäköisesti vaikeasti kuljettava ja se mihin se vie oli täysi mysteeri, mutta sen päässä kajasti mun mielestä pieni valo, jonka jollain tavalla luotin vievän mut tuolla asteikolla korkeammalle. Kuinka korkealle ja jaksanko sittenkään kulkea tuota tietä koko matkaa, en silloin vielä tiennyt. Päätin kuitenkin valita jälkimmäisen vaihtoehdon, mulla ei ollut hävittävää, en nimittäin kaikesta siihen asti – ulkopuolelta mitattuna – saavuttamastani huolimatta olisi halunnut jatkaa numeroiden 3-4 välissä enää päivääkään.

Halusin olla onnellinen. Halusin sitä enemmän kuin mitään muuta.

Luopuminen on askel muutokseen

Pohditaan yhdessä seuraavaa: Suomalaiset on lottohullua kansaa, me unelmoidaan jatkuvasti valtavasta määrästä rahaa ja osa jopa pettyy lauantaisin, kun voittoa ei taaskaan tullut. Jos asetat itsesi edellä kuvatulle onnellisuus asteikolle, mietit että onnellisuus onkin todellisuudessa, kuten sanoin, meidän kehon kemiaa. Tämä huomioon ottamalla, pohdit voittavasi lotossa. Jos olet asettanut itsesi asteikolla esimerkiksi numeroiden 3-7 väliin, niin lottovoitto toisi sinulle näin ollen tason seitsemän, eikö niin? Saattaisit oikein paljon voittamalla käydä arvonnan jälkeen numerossa kahdeksan. Kun onnellisuus kerran on kehon kemiaa, dopamiinia, serotoniinia ja oksitosiinia, ei näillä hormoneilla ole kuitenkaan minkään valtakunnan hajua siitä että voitit juuri lotossa. Kehosi kokee onnellisuutta ja tuuttaa näitä hormoneja nyt saman verran kun siellä musiikkikeikalla ollessasi ystävien seurassa hyvässä jurrissa, vaikka tilisi saldo oli huomattavasti matalampi verrattuna siihen kun voitit lotossa. Jos vielä olet suurimman osan ajasta viettänyt asteikolla numeroiden 4-5 nurkilla, on hyvin todennäköistä, että pian voittamisen jälkeen olet siitä huolimatta samoissa numeroissa, jos et ole sisäistänyt mitä onnellisuus on. Vitutuksen aihe on ainoa mikä muuttuu.

Onnellisuus ei ole rahaa, ei omaisuutta, ei lottovoitto, eikä kesäloma. Nämä on vain osa keinoista saada keho tuottamaan mielihyvähormoneita, on totta että rahahuolet on merkittävässä osassa laskemaan onnellisuustasoa tällä asteikolla, mutta jos olet numeroiden 4-8 välissä ei nekään laske tasoa numeron neljä alle. Tästä kulmasta katsottuna onnellisuus tutkimuskin näyttää kohtalaisen hölmöltä. Perustarpeiden tyydyttäminen ja tyytyväisyys elämään ei silti välttämättä nosta meidän onnellisuustasoa asteikon ylärajalle, eikä rikkaudet ja omaisuus tee sitä myöskään. Vaikka edellä mainitut asiat on keinoja saada tuottamaan keho mielihyvähormoneita, ei ne samaan aikaan kuitenkaan takaa niiden tuotantoa. On paljon helpompiakin tapoja saada keho tuottamaan onnellisuushormoneita ja vaikka melkein joka päivä, kun ymmärrämme mitä onnellisuus on. Yleensä jotain kohti eläminen tai jatkuva jonkin asian tavoittelu tässä yhteydessä ei lopu kun tavoite saavutetaan. Matkalla on jo tullut ja tulee uusi tavoite, joka mitätöi vanhan ja taas aloitamme alusta. Emme koe onnellisuutta tässä tietyssä tavoitteessa, koska se ei enää merkitse mitään. Tapa elää jotain kohti ikäänkuin kroonistuu, opimme jatkuvasti tavoittelemaan jotain. Aivan kun juoksisimme oman varjomme perässä, vaikka meidän kannattaisi pysähtyä ja kääntyä, niin varjo alkaa seurata meitä. 

Onnellisuuden kokeminen voi olla jo paljon pienempiä asioita, eikä välttämättä mitään käsin kosketeltavaa. Onnellisuus on myös sen sisäistämistä, että se on sinussa sisällä. Enää pitää vain saada keho tuottamaan sitä. Yleensä jo tämän ymmärtäminen saa sen tekemään niin. Äläkä säikähdä, elämästäsi saattaa matkalla kadottaa merkityksen monikin asia, mitkä olet ajatellut tuottavan sinulle onnellisuutta. Uskalla reippaasti vain silloin luopua niistä. Luopuminen on ensimmäinen askel muutokseen, mikäli siis oma onnellisuutesi lisääminen vaatii muutosta.

Miksi onnellisuuden tunteminen on niin vaikeaa?

Jos kerran Suomalaisten perustarpeet on tyydytetty ja tulkitsemme YK:n tutkimusta niin, että Suomalaiset on tyytyväisiä elämäänsä ja ainakin jos katsomme kaikkea mitä meillä on, on syytä myös näin olettaa, niin miksi emme silti tunne onnellisuutta? Tapaan työssäni paljon erilaisia ihmisiä, toisilla on täysin epäreilu määrä vastoinkäymisiä elämässään takana, mutta he saattavat olla siitä huolimatta hyvin iloisia kun taas ihmiset joilla ulkoisesti arvioituna on kaikki mitä voisi ikinä toivoa, romahtaa kiukuttelemaan ihan pienestäkin vastoinkäymisestä. Tämä kontrasti on hyvin mielenkiintoinen ja todistaa nää mun väittämät ainakin näiden ihmisten kohdalla todeksi. 

Meillä on tapana kiukutella kassajonossa, liikenteessä, kadulla, ravintolassa tarjoilijalle ja ylinopeudesta pysäyttävälle poliisille. Tässä viimeisessäkin esimerkissä olemme itse ajaneet ylinopeutta, pysäyttävä poliisi taas on saattanut juuri tulla kolaripaikalta missä ylinopeuden vuoksi auton alle saattaa olla jäänyt pieni lapsi. Nyt kiukuttelemme ihmiselle, joka yrittää turvata toisten lasten turvallisuuden josta me vähät välitämme, ”pysäyttäisit oikeita rikollisia” saatamme kommentoida. Toisaalla äärimmäisessä köyhyydessä elävä ihminen saattaa olla aivan onnensa kukkuloilla saadessaan potkia jalkapalloa, jossa ei välttämättä ole ilmaa tai se ole edes pyöreä. Nämä kaikki johtuu siitä, että onnellisuus ei ole ulkopuolelta hankittava asia.

Meidän tyytymättömyys elämään, jatkuva onnellisuuden tavoittelu ymmärtämättä kuinka sen voisi saavuttaa ajaa meitä jatkuvasti tästä näkökulmasta katsottuna väärään suuntaan.

Enhän voi tokikaan syyttää pelkästään yksilöä, enkä myöskään halua sanoa, että emme saisi kiukutella kun kiukuttaa, mutta jos pahantuulisuus estää olemasta onnellinen, kyllä arvomaailma on silloin pielessä. Paitsi jos haluat elää pahantuulisena ja kiukkuisena. Mutta tämä olikin blogi onnellisuudesta. Kyllähän tämän päivän elämä ja taloudellisen menestymisen ihannointi on kateutta ja stressiä nostattavia asioita. Nämä molemmat on omiaan myös pilaamaan mahdollisuuden tuntea onnellisuutta. Printtimedian ja sosiaalisen median luomat paineet on heti nuoresta pitäen valtavia joiden mukana nuoret kasvaa. Itse kasvoin aikuisiällä käyttämään sosiaalista mediaa ja hieman ikäisiänikin jäljessä. Minulle tuli suurena yllätyksenä, kun jossain vaiheessa uutisoitiin Instagramin olevan eniten ahdistusta aiheuttava sosiaalinen media. Olin pitänyt sitä hyväntuulisena, kauniita kuvia sisältävänä mediana, jonka feediä pystyn itse hallitsemaan mitä näen. Uutisoinnin mukaan kuitenkin täydelliset kuvat vähäpukeisista atleettisista vartaloista ja siisteistä kodeista aiheutti eniten ahdistusta. Ymmärrän, että sovellukset suunnitellaan toimimaan niin, että ne koukuttaa käyttäjänsä. Ne ovat minutkin koukuttaneet, en kuitenkaan tunne ahdistusta selaamalla instagram feediä. Onko ahdistuksen syy siis sovelluksen tuomat paineet vai meidän ymmärtämättömyys siitä, ettei atleettinen vartalo, siisti koti tai kallis auto ole tae onnellisuudesta. Onnellinen ihminen tuskin on kovin ahdistunut?

Kateuskin on meissä sisällä, se ei ole toisen omistama auto, atleettinen vartalo tai siisti koti. Käytämme energiaa miettimällä kuinka hieno auto Pekalla on tai kuinka atleettinen vartalo Pirjolla on sen sijaan että selvittäisimme paljon Pekan auto maksaa, kuinka sellaisen voisi itse saada tai lähtisimme treenaamaan Pirjon kanssa. Nämäkään eivät toki tuo onnellisuutta, olemme vasta tavoite vaiheessa, sen sisäistäminen voi toki muuttaa tavoitteita. Voi ollakin, kun tarkemmin ajattelet asiaa, et enää haluakaan samanlaista autoa kun Pekalla tai atleettista vartaloa kun Pirjolla. Itseasiassa välität enää paskat Pekan autosta, ajat mieluummin vanhalla Corollalla ja nautit runsaasta vapaa-ajastasi koska Pekkahan on helvetti aina töissä. Atleettisen kropan sijaan haluatkin sittenkin kaikinpuolin toimivan kehon joka voi hyvin mahdollisimman pitkään, sitäpaitsi se salilla junttaaminen on mielettömän tylsää. Tajuat, ettei atleettinen vartalo tai kallis auto olekaan ainoat keinot kokea onnellisuutta.

Olemme tämän päivän maailmassa niin vieraantuneet siitä mikä meidät todellisuudessa tekee onnelliseksi, että sen ympärille on pystytty rakentamaan kokonainen uusi liiketoiminnan muoto valmennuksineen, luentoineen ja onnellisuudesta kertovine blogeineen. Haemme jatkuvasti nopeilla ratkaisuilla tietä onnellisuuteen milloin mitäkin kautta. Mistä olemme naapurille kateellisia tai mihin emme ole tyytyväisiä, lähdemme sitä hampaat irvessä tavoittelemaan nopeasti hinnalla millä hyvänsä hetkeksi. Kunnes ehkä luovutamme ja aloitamme taas uudelleen myöhemmin jollain muulla tapaa kun aikaa kuluu. Ymmärrys siitä mitä onnellisuus on, loistaa poissaolollaan. En väitä, ettei onnellisuutta voi kokea tällaisen lyhyen ratkaisumallin avulla, mutta itse ratkaisumalli ei sitä tuo eikä toisaalta sen tehottomuutta todista, vaikka et löytäisikään juuri sinun onnellisuuttasi sitä kautta.

Estämme itse itseämme tuntemasta onnellisuutta. Keskitymme niin lujaa siihen mitä meillä ei ole, ettemme huomaa mitä meillä jo on.

Mitä ne muutkin nyt ajattelee?

Meidän tapana on olla hyvin huolissaan siitä mitä muut ajattelee. Onnellisuuden kannalta olisi paljon olennaisempaa olla huolissaan siitä mitä me itse ajattelemme. Onnellisuuden kannalta tärkeää on myös ymmärtää ettemme voi jatkuvasti olla onnellisia, sen hyväksyminen että elämä ei ole pelkkää tähtipölyä ja glitteriä on paljon tärkeämpää kun tavoitella jatkuvaa tähtipölyä ja glitteriä. Mark Manson kirjoitti kirjassaan Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan syvästi katkeroituneensa kun hänen tyttöystävä jätti hänet. Kunnes hän ymmärsi, että jättäminen tuntuu juuri niin pahalta kun hän itse ajattelee sen tuntuvan. Se on kylmä fakta. Vastoinkäymiset elämässä harvoin murehtimalla paranee. Ne tuntuu juuri niin pahalta kun ajattelemme niiden tuntuvan. Vastoinkäymisiä kohdatessa on tervettä surra, murehtia ja pahoittaa mielensä. Elämä kuitenkin jatkuu ja aika kuluu, haluttiin me tai emme. On kuitenkin hyvä tiedostaa omat tunteet, ne on meidän ajatusten seurausta ja ihan normaaleja sellaisia. Kuten onnellisuuden tunnekin.

Meillä on vahva ajatus siitä mitä muut ajattelee. Totuus on kuitenkin se, että suurimman osan ajastaan ihmiset ajattelee itseänsä. Silti pelkäämme omien toimiemme jostain syystä aiheuttavan sen, että muut alkavatkin ajatella meitä. Tämähän on hauska paradoksi, käytämme itse aikaamme siihen, että mietimme mitä muut meistä ajattelee meidän omien toimien seurauksena. Eli ajattelemme itseämme ja kuvittelemme että muutkin ajattelevat itsensä sijaan meitä. He kuitenkin hyvin todennäköisesti ajattelevat myös itseänsä tai että mitä sinä ajattelet heistä. Jos mietit tarkkaan, niin kuinka paljon itseasiassa sillä on lopullisen asian kanssa merkitystä mitä muut sinusta ajattelee? Paljonko esimerkiksi edellä kuvattu Pekka pystyi vaikuttamaan siihen mitä hänestä ajattelit kun hän kurvasi uudella autollaan pihaan? Muiden ajatteluun sinusta vaikuttaa ennen omaa tekemistäsi heidän kokemukset, ympäristö, vireystila, tilanteen havainnointi, näiden perusteella muodostettu näkemys, just name it – lukematon määrä eri asioita. Et lopulta voi vaikuttaa kovinkaan paljoa, jos ollenkaan. Jos olet kohtelias ja ystävällinen muille, ei kannata tuhlata energiaa miettimiseen mitä muut ajattelee.

Kyllä minä tiedän!

Kyllä minä tiedän, turhaan sinä tässä minulle paasaat! Eikö niin, suurin osa näistä sanoista mitä olet tähän asti lukenut löytyy miljoonista eri lähteistä, osa varmaan toisten keittiön tapetista tai olohuoneen seinätaulusta. Ennen tekoja, ne on ainoastaan sanoja. Kaikkihan me tiedetään miten laihdutetaan, mistä sitten johtuu että 1/3 kansasta on ylipainoisia? Olemme kuuroja näille sanoille. Etsimme vain ratkaisuja, jotka tukevat jo meidän ajattelua, jos joku kertoo että stressitasot laskee luonnossa kävelemällä, niin etsimme niin kauan että löydämme iltapäivälehdessä julkaistun uutisen ”tutkimuksesta” jonka mukaan sohvalla makaaminen tekee saman. Otsikko riittää, meidän ei tarvitse lukea koko juttua tai tutustua lähteeseen. Tiedämme, että stressi ei lähtenyt sohvalla makaamisesta, mutta kun en nyt vaan jaksa lähteä sinne metsään, niin googletan itselleni selityksen. Sitäpaitsi jos tutustuisin aiheeseen, saattaisi sen takaa paljastua täysin virheellisen informaation antava klikkiotsikko ja paljastuisikin ettei sohva itseasiassa poista stressiä lainkaan.

Lopulta stressikuorma on niin valtava, että päätämme kuitenkin noudattaa tätä meille annettua ohjetta, toki salaa ja pahalla päällä. Ajamme autolla metsän reunaan, astumme polulle seisomaan ja mietimme ”no vittu, no nyt mä oon täälä metsässä, ei rauhoita saatana yhtään.” Sen jälkeen julistamme kuinka huonosti meillä itsellämme toimii tämän kaltaiset neuvot.

Kuunteleminen ei onnistu, koska olemme jo päättäneet mitä sanoa. Tiedämme itse paremmin ja muut on väärässä. Mielipiteitä ei ole vaan on minä ja ne toiset jotka on väärässä. Vaikka seinätaulussa keittiössä lukisi, että metsä rauhoittaa, et usko edes taulua koska olet päättänyt niin johonkin kokemusperäiseen havaintoon nojaten. Metsähän ei itsessään poista stressiä, eikä se ole edes metsän tehtävä. Metsän vaikutus perustuu ihmisen fysiologiaan, aivomme ymmärtää mitä näemme. Puissa suhiseva tuuli ei katkaise ajatustamme kuten piippaava saapuva sähköposti tekee. Yksinkertaiset värit, jotka ei vilku, eikä vaihda muotoaan sekunnin välein eikä ajatus sinkoile SoMe päivityksestä toiseen. Metsässä ärsykkeet on vähissä, äänet ja informaatio on yksinkertaista – helppoa käsitellä. Kun tiedostamme ajattelumme, voimme saada metsästä voimaa tuntea onnellisuutta. Mitä näen metsässä? Mistä tiedän, että tuo puu on mänty? Mitkä on sen tunnusmerkit ja mistä olen ne oppinut? Jos joku kysyy huomenna mitä näin metsässä, niin mitä vastaan? Onko sillä väliä tunnistinko männyn oikein? Miten päädyin että se on mänty eikä esimerkiksi kataja? Tuntuuko männyn juuri kengän pohjan läpi jalkapohjassa? Entä miltä juuri tuntuu? Onko tämä itseasiassa tämän männyn juuri laisinkaan? Mistä voisin päätellä että tämä on tämän kyseisen männyn juuri? Palaa hetkeen, pohdi metsää, miltä metsä vaikka tuoksuu tai kuulostaa? 

Mutta ethän sinä tietenkään sinne metsään mene, koska se on mielipiteesi ja sitä myöten totuus. Mikä itseasiassa on mielipide? Mielipide on kokemusperäiseen ajatteluun, ympäristöön ja havainnointiin perustuva yksilön näkemys jostain asiasta. Onko mahdollista, että eriävän mielipiteen esittänyt henkilö saattaa olla muodostanut oman mielipiteensä omaan kokemukseen perustuen, omiin ympäristöihinsä ja havainnointiin nojaten? Onko mahdollista, että teillä on erilaiset lähtökohdat muodostaa mielipide? Onko toisen mielipide silloin väärä tai onko oma mielipiteesi enemmän oikea vaikka ette ole samaa mieltä? Jos kuuntelet tarkasti, tarkastelet avoimen kriittisesti mistä johtuu että olet itse muodostanut tällaisen mielipiteen entä mitkä on eriävän mielipiteen vahvuudet omaan kokemukseesi nojaten ja ehkä mahdolliset faktat sen taustalla? Olisiko jopa oman elämänlaadun ja onnellisuuden kannalta järkevää tarkastella vielä kerran omaa mielipidettä? Voisiko omassa ajattelussa olla tilaa sille, että olette molemmat tahoillanne oikeassa, teidän ei tarvitse olla samaa mieltä eikä edes ymmärtää toisianne, mutta onnellisuuden kannalta on olennaista hyväksyä se tosiasia että olette eri mieltä. Miten näet SoMe myrskyt ja Twitter riidat eriävien mielipiteiden esittäjien kesken? Kuinka niihin käytetty aika kului? Onkohan riitelijät tahoillaan onnellisia? Onko sillä lopulta mitään väliä mitä joku toinen on mieltä?

Entä kuinka onnelliseksi se meidät tekee, että toitotamme omaa mielipidettä ilman järkevää kriittistä keskustelua? Et voi hetkessä edes järjellä perustella vääräksi toisen elämän mittaisen kokemuksen perusteella muodostamaa mielipidettä. Ainakaan jos ette molemmat ole valmiita kyseenalaistamaan omaa ajattelua. Se johtuu siitä, että hänen mielessään sun perustelu on aivan yhtä järjetön, kun sun mielestä hänen perustelu. Katsotte asiaa aivan eri lähtökohdista.

Tapa ajatella

Edellisen perusteella, onko se mitä luet ja minä nyt oikeassa? Ei välttämättä, mutta ei se tarkoita että olisin myöskään väärässä. Tämä on mun mielipide ja näkemys onnellisuudesta omaan kokemukseen, havainnointiin, geeniperimään ja pohtimisen ajankohdan vireystilaan perustuva mielipide ja hankitun tiedon tulkinta onnellisuudesta.

Epäselväksi mulle on vielä jäänyt sellainen asia mikä tekee meille sen, että tämän päivän trendi on ajatella niin monimutkaisesti. Kyselin joskus omassa SoMessa, olisiko sinulla aikaa irrottaa päivästä yksi tunti itsellesi. Tulokset oli huolestuttavat jo hyvin pienellä otannalla ja iso osa vastanneista vastasi, ettei millään irtoa tuntia. Heillä on kuitenkin ollut aikaa roikkua SoMessa sen verran, että päätyi vastaamaan tähän kyselyyn. Toki ei voi suoraan vetää johtopäätöstä, että jos on aikaa roikkua SoMessa, on aikaa esimerkiksi irroittaa se tunti. Mutta kuulen usein esimerkiksi vaikka asiakkailta jutellessamme kummastelua siitä, kuinka aikani riittää tehdä kaikki mitä teen. ”Sulla on varmaan aina kiire” on hyvin yleinen oletus…joka on muuten täysin väärä. Ei mulla ole ikinä kiire. Kiire ei itsessään ole olemassa. Kiire on mun itselleni luoma tila ja aika negatiivinen sellainen. Ajatuksissa kiire tekee meille tunteen ettei aikaa ole. Ehdin kuitenkin roikkua joka päivä Iphonen mukaan Instagramissa melkein tunnin. Tässä kohtaa on hyvä mainita, että ei Instagramissa roikkumisessa mitään vikaa ole ja varsinkin sitä markkinointi tarkoituksessa käyttävänä yrittäjänä sen demonisointi omassa blogissa olisi typerää. Mutta:

Jos mietit, saatko itsesi kiinni ajattelusta että sinulla on kiire tai jopa siitä että olet kertonut muille että olet hyvin kiireinen. Meillä on esimerkiksi puhelinkeskusteluissa tai työelämässä hauska tapa kertoa kuinka kiire meillä on, se saattaa alkaa jo puhelinlinjan auetessa kysymyksellä ”Moi, onks paha, onko kiire?” Mitäs jos luopuisit tästä kokonaan? Vastaat kysyttäessä, että ”ei, ei ole kiire.” On paljon tekemistä, mutta ei, olen aikataulusta hieman myöhässä mutta ei mulla ole kiire. Ehdit varmasti, sitä paitsi voitko asialle mitään ajattelemalla että sinulla on kiire? Saatko menetyt minuutit takaisin ajattelemalla että sinulla on kiire. ”Ei tässä enää kannata kun kohta pitää jo lähteä” sanot ja nappaat puhelimen käteen, avaat facebookin ja selaat vartin face feediä. Teet tämän noin neljä kertaa päivässä, “no mä vilkasen nopsaan onks mitään uutta päivitystä.” Jos laitat tällaiset hetket ylös ja katsot kuinka monta minuuttia päivästä kului. Voisiko näissä hetkissä olla vaikka puolet sellaisia, minkä voisi käyttää toisella tapaa? Tottakai se face feed pitää myös selata, mutta vaikka puolet ajasta? Eikö niin että aika usein kun selaat feediä, ei sinne ole ehtinyt edes ilmestyä mitään uutta.

Kuten aiemmin kirjoitin, onnellisuutta voi tuntea missä vaan, myös esimerkiksi liikenneruuhkassa. Se ei ole paikasta, ajasta tai taloudellista tilanteesta riippuvainen, kuten jo tiedämme. Jos facebook feedin selaaminen tekee sinut onnelliseksi, on se kannattavaa, mutta harvalle se meistä sen tekee. Sille on oma paikkansa, eikä mikään yksittäinen asia, myöskään SoMe selaaminen meiltä onnellisuutta vie, mutta tämänkaltainen ajattelu, jossa käytämme sen hetken eri tavalla voi viedä meitä lähemmäksi sitä, että koemme onnellisuutta useammin päivän aikana. Meillä on hienoja käsitteitä näille hetkille myös olemassa kuten carpe diem, elä hetkessä, downshiftaus – ja kaikki on muuten ihan täyttä paskaa. Mielipiteeni, toki ehkä hieman kärjistettynä, mutta tekemällä hetkessä elämisestä käsitteen mitä suorittaa saattaa suorituskeskeisillä ihmisillä kumota koko hyvän ajatuksen. Ihan tavallinen elämä – on parempi käsite hetkessä elämiselle. Näin se asia on, jos suurin osa ihmisistä ei löydä onnellisuutta omasta arjesta jota elää, niin vähiin käy ne hetket kun saa olla onnellinen. Hetkessä eläminen on hyvin suositeltava tila elää jatkuvasti, ei minkään carpe diem projektin tai downshiftaus systeemin ajan, vaan ihan koko loppuelämän ajan, ilman sen suurempaa keskittymistä juuri tähän yksittäiseen tilanteeseen minkä voin nimetä muodikkaasti.

Elä hetkessä

Tiesitkö, että ihminen on tiettävästi ainoa eläin joka pystyy huolehtimaan ja stressaamaan asioista jotka tapahtuu joskus tulevaisuudessa, tai ei välttämättä tapahdu ollenkaan? Hetkessä eläminen ei tarkoita sitä, että ei voisi sitoutua pitkäkestoisiin projekteihin tai elää kunnianhimoisesti tavoitellen jotain suurta. Hetkessä eläminen ei myöskään tarkoita sitä, että pitää pystyä tältä istumalta lähtemään vuodeksi Aasiaan reppureissaamaan. Onko sinulla pieniä lapsia tai lemmikkieläin? Jos katsot pientä lastasi tai lemmikkiäsi ja jäät siihen hetkeen, mieti paljonko hän tällä hetkellä murehtii huomisesta? Lapsesi voi toki kiukutella koska hänellä on nälkä, eikä välttämättä ole kovin onnellinen itse sillä hetkellä, mutta hän kiukuttelee koska hänellä on nälkä, nyt. Nyt hän sitten syö, eikä hänellä enää ole nälkä. Seuraavaksi hän saattaa kiukutella koska pitää mennä nukkumaan, mutta ei hän kiukuttele nukkumaan menosta ennen kun on sen aika, eikö niin? Ja vaikka kiukuttelisi, on todennäköinen syy se että hän on jo väsynyt tai nälkäinen, juuri nyt, tällä hetkellä. Hän on onnensa kukkuloilla minuutti ennen totaalista raivokohtausta. Ei hän mieti Fröbelin palikoiden keikalla kesken keikan, että kohta ollaan sitten ruuhkassa, nyt pitää lähteä, hän tanssii tohkeissaan sutsi satsia paskat välittämättä vaikka kohta kökötetään autossa. Hän elää hetkessä, vaikka ei hän pysty lähtemään reppureissaamaan Aasiaan nyt heti. Hetkessä elämisen taito voi olla ja onkin eri asia kun sitoutua vaikka työprojektiin puoleksi vuodeksi. Ne on kaksi eri asiaa, voit suunnitella elämääsi tai pitkäkestoista projektia ja silti tuntea onnellisuutta ja elää hetkessä. Sitäpaitsi hetkessä eläminen voi olla helpompaa kun on jo valmiit suunnitelmat olemassa.

Ota mikä tahansa hetki päivästä ja jätä esimerkiksi se SoMe selaaminen, miksikö? Kirjoitin aiemmin kysymyspatterin minkä voit kysyä itseltäsi metsässä. Kun jätämme SoMe selaamisen ja sinne päivittämisen #carpediem #downshiftaus, niin meiltä jää pois ajattelu ”no nyt se naapurin Sirpa on taas salilla, kun mun pitäis sinnekin ehtiä ja ompa Seppo-enolla siisti olohuone ja kun mun pitäis siivoamaankin ehtiä, mutta kun ja mutta kun…voi ei miltä tää kuva nyt näyttää, saanko tykkäyksiä tarpeeksi, kun pitäis aina keksiä jotain nasevaa…” Kysymyspatteri auttaa keskittymään hetkeen, siihen hetkeen kun olet metsässä tai autossa ruuhkassa. Aivojemme ärsykkeet ja huolehtimisen aiheet on vähissä, emme vastaanota nyt uutta tietoa vaan käymme läpi vanhaa ja annamme aivojen levätä. Kaivelemme muistilokeroita, käymme läpi reittejä mitä pitkin metsään liittyvä tieto on jäänyt muistilokeroihin. Käymme läpi sitä hetkeä missä elämme. Tätä on hetkessä eläminen, ei se ole sen kummempaa. Voit elää hetkessä paikasta ja ajasta riippumatta, älä katso tulevaisuuteen äläkä murehdi mennyttä, älä sitä mitä toiset tekee tai päivittää SoMeen. Jos odotat linja-autoa, miltä pysäkillä haisee? Mistä haju voisi johtua? Mistä tiedät sen? Mitä pysäkillä on mahdollisesti tapahtunut aiemmin ja mistä niin päättelit? Millainen ilma on ja minkälaisia tunteita se herättää sinussa, mistä nämä tunteet johtuu? Paistaako aurinko, eikö olekin ihanaa? Sataako vettä, eikö olekin mielettömän happirikas sää? Aivan mielettömän siistiä! Itseasiassa ei mua kiinnosta enää yhtään onko Seppo-eno siivonnut, tää pysäkki on paljon mielenkiintoisempi ja ei vitsit, nyt sain muuten ihan järkyttävän hyvän idean miten ratkaisen sen ongelman töissä!!! Mahtavaa, en malta odottaa kun kerron pomolle tästä! Kun keskityt ja toimit järjestelmällisesti, ajatukset eivät sinkoile ja se vapauttaa kognitiivisia voimavarojamme. Aivot saa rauhassa järjestellä tietoa ja tunteita kun emme jatkuvasti tuuttaa sinne uutta tietoa mitä naapurin Sirpa tai Seppo-eno teki tunti sitten.

Päätösten aika

Jos koet ettet ole onnellinen on syytä olettaa ettet ole ihan tyytyväinen kaikkeen elämässäsi. On totta, että jotkut asiat on olemassa tai tehtävät suoritettava, halusimme sitä tai emme. Ajattelun tiedostamisella ja pääsemällä hetkeen kiinni, tyytymättömyyttä aiheuttavat asiat tai tehtävät ei välttämättä tunnukaan niin epämiellyttäviltä tai huomaat, että niistä on turha murehtia nyt, koska ne tapahtuu tai pitää tehdä joskus myöhemmin. Tehtävien priorisointi ja aikatauluttaminen selkeyttää myös tätä kuviota.

Sitten on olemassa ne asiat mihin voimme vaikuttaa. Tulet huomaamaan, että pystyt vaikuttamaan yllättävän paljonkin. Hetkeen tarttuminen kannattaa, ajattelun tiedostamisella voit huomata esimerkiksi SoMen seuraamisen aiheuttavan itsessäsi tyytymättömyyttä. SoMen seuraamisen lopettaminen tai vähentäminen onkin vielä pienien asioiden muutos. Se tuskin vaatii isoja pohdintoja, ainoastaan lujaa tahtoa. Itseasiassa ensimmäinen päätös minkä itse koen oman elämäni suunnan muutoksessa oli iltapäivälehtien lukemisen lopettaminen. Niiden negatiivinen sisältö vaikutti heikentävästi elämäni laatuun, tajusin että kannan koko maailman tuskaa harteillani lukiessani uutisia ja olen pahalla päällä, uutisten negatiivisuus nosti kehossani huolta joka vaikutti sen hormonitoimintaan lisäten stressiä. Ei hyvä. Seuraava askel oli tiettyjen SoMe sovellusten ja sisältöjen vältteleminen. Päätösten ei tarvitse olla isoja, mutta tyytymättömyyden muuttaminen vaatii päätöksiä. Joskus riittää että oppii nauttimaan ja arvostamaan mitä jo on, se on päätös jo sinällään ja iso päätös onkin. Jos ei pysty elämään onnellisena ja nauttimaan elämästä, pitää asioita muuttaa, jos haluaa että jokin on toisella tavalla sen tekeminen samalla tavalla ei auta. Muutos saattaa vaatia myös isoja uhrauksia, eikä niitä päätöksiä tehdessä tiedä välttämättä onko luopuminen oikea ratkaisu. Pienistä päätöksistä on helpompi lähteä liikkeelle, kun niiden mukana hetkessä elämisen taito alkaa lisätä tyytyväisyyttä elämään, intuitio alkaa toimia paremmin ja saat varmuutta myös isoihin päätöksiin.

Olen päässyt työni ja oman tarinani puolesta puhumaan muutoksesta ja käymään esimerkiksi ammatinvaihtoa koskevia keskusteluita. Yleisin ajatus on se, että halutaan mutta ”ei mun nyt enää tällä ikää kannata”. Se mikä on erikoista, olen saman lauseen kuullut niin 25 vuotiaan kun 62 vuotiaan ihmisen suusta ja kaikkea tältä väliltä. Kysynkin aina, miten niin ei kannata? Jos et ole tänään tyytyväinen sun huomiseen päivään, niin miksi sitten et pohtisi mitä asialle voi tehdä, tänään kuitenkin huomista on vielä jäljellä kaikki 24 tuntia. Jos olisi mahdollista muuttaa loppuelämäsi onnellisemmaksi mitä se on nyt, niin mitä merkitystä sillä on, paljonko sitä on jäljellä, kun sitä kerran on vielä jäljellä? 

Kyllä elämästä kannattaa nauttia silloin kun sitä on jäljellä. Sen jälkeen se on nimittäin myöhäistä.

Ajattelun synty

Oletko kuullut tai jopa itse sanonut lauseen joka alkaa ”mä vaan oon tällainen…”? Oletko koskaan pohtinut, miten niin? Mistä johtuu että olet vaan sellainen mikä olet? ”Mä vaan oon tällainen stressaaja!” Eli odotas, ymmärsinkö nyt oikein, kun synnyit, niin jos sinulta vastasyntyneenä olisi voinut kysyä että oletko stressaaja, niin olisit vastannut että ”joo mä oon tällainen stressaaja”. En jaksa uskoa että kukaan syntyy stressaajaksi. On totta että ympäristö, kokemukset, kasvatus, koti, geenit ja lukematon määrä muita asioita tekee meistä sellaisen mitä olemme tänä päivänä. Mutta eikö niin, että jos nämä asiat ovat tehneet meistä sellaisen mitä olemme nyt, niin ne voivat tehdä meistä myös toisenlaisen, mikäli osa tai suurin osa niistä muuttuu? Eli olemmeko tulevaisuudessa samanlaisia, jos alamme tietoisesti muuttaa näitä asioita mitkä vaikuttaa siihen millaisia olemme? Mitä jos et olekaan vaan sellainen, ainoastaan ajattelet olevasi? Ajatteluun vaikuttaa toki myös asiat mille emme itse mitään voi kuten geenit, mutta jos muutamme kaiken minkä pystymme muuttamaan, jää niiden asioiden – mihin emme voi vaikuttaa – osuus vaikutuksista pienemmäksi, eikö niin? Ihmislaji on kykenevä oppimaan uutta, tämä ei muuten ole mielipide. Se on fakta. Oletko sanonut joskus esimerkiksi ”en osaa yhtään piirtää/laulaa/soittaa”, okei selvä uskon, mutta kysyn sinulta: Paljonko harjoittelit ennen kun tulit tähän lopputulokseen? On totta, että lahjakkuutta on erilaista, eikä pelkästään harjoittelemalla voi tulla uudeksi Picassoksi, mutta yksinkertaisia sarjakuvia oppii varmasti harjoittelemalla piirtämään ja sehän on oikein hieno ja arvostettava taito jo. Et varmasti opi pelkästään harjoittelemalla ajatteluasi niin paljoa että päätyisit munkki- tai nunnaluostariin zen-tila guruksi, joka elää niin murto-osa sekunti hetkessä, että saa oman säikähdysreaktion kiinni tajuamalla ettei ole mitään hätää vaikka hänen korvan juuressa laukaistaisiin ase hänen tietämättään. (Tarina muuten kertoo, että tällainen guru on olemassa.) Arjessa onnellisuuden kokeminen ei tällaista taitoa vaadikaan. Ihan perus sarjakuvapiirtäminen ja hetkessä minuuttien tarkkuudella riittää, riittää oikein hyvinkin.

Kun halutaan muutoksia, meillä on tapana jäädä niitä odottamaan. Odottamaan jotain suurempaa voimaa tai eteen putoavaa tilaisuutta ja haaveilla siitä. Ikävä totuus vain sattuu olemaan se, että kukaan muu ei sinulle onnellisuutta tuo kun sinä itse, kukaan ei ole lopulta kiinnostunut sinun onnellisuudesta yhtä paljon kun sinä itse. Jos mietitään esimerkiksi omaa terveyttämme, sinulla on jokin vaiva ja menet siitä lääkärin vastaanotolle. Kerrot vaivasi ja lääkäri tutkii sinua noin 2-3 minuuttia, tekee tämän ja kertomasi perusteella jonkin päätelmän ja antaa oman diagnoosin. Hän tekee sen saman noin 40 kertaa päivässä. Mitä luulet, kumpi teistä on kiinnostunut lopulta oikeasti sinun terveydestäsi siellä lääkärin huoneessa? Olet yksi muiden joukossa ja hieman tekstiä lääkärin tietokoneen näytöllä. Sama koskee onnellisuutta. Tottakai läheisesi toivovat sinulle hyvää ja varmasti he haluavat että olet onnellinen, mutta lopulta kaikki on sinusta itsestäsi kiinni. Mitä enemmän odotamme muilta, sitä suurempi todennäköisyys meillä on pettyä.

Kaikki on vastuussa omasta onnestaan

Jos haluat jotain pysyvää muutosta, kaikki lähtee omasta halusta. Jos mukana ei ole se kaikkein suurin voima – oma halu, mikään muu ei elämäsi suuntaa muuta. Sillä mikä se motivaatio taustalla on, ei ole väliä. Ihminen on todella mukautuvainen ja sitkeä laji, se pystyy selviämään aivan äärimmäisissä olosuhteissa. Kun löydät oman halun, pystyt itse muuttamaan elämäsi suuntaa. Olen erittäin allerginen sille, kun joissain elämäntapa tai yrittäjyys valmennuksissa sanotaan ”voit olla mitä vaan kun tarpeeksi haluat”, koska se ei pidä paikkaansa. Et voi olla mitä vaan. Elämäsi suunnan voit silti muuttaa, voit saavuttaa omalla mittarillasi jotain todella suurta, jos tarpeeksi haluat. Itse en usko, että mikään ulkopuolinen mittari lopulta riittää motivaattoriksi kun halutaan muuttaa jotain pysyvästi. Raha, hieno auto, kalliit vaatteet jne. En jaksa uskoa, että nämä riittää. Kun ihminen pääsee kiinni hetkeen, löytää oman ajattelunsa, niin nämä on mahdollisesti siinä mukana tulevia asioita. Ne on kauniita ja niiden avulla voi myöskin tuntea onnellisuutta, mutta alkuperäiseksi motivaattoriksi niistä lopulta tuskin on tai niin kun aiemmin kävimme läpi ne ei onnellisuutta yksinään tuo ellet ymmärrä mitä onnellisuus on. Tiedätkö miksi? Rahaa voi olla aina enemmän, aina tulee se hienompi auto ja aina valmistetaan ne kalliimmat vaatteet. Kerron tähän liittyen lyhyen tarinan, tarina on tosi.

Tuttavani on töissä paikassa, jossa tehdään autoihin pikahuoltoja aikaa varaamatta. Hän on poikkeuksellisen taitava omassa työssään, erittäin pidetty asiakkaiden keskuudessa ja työntekijänä. Eräänä päivänä paikalle kurvasi kalliilla avoautolla oletettu mieshenkilö. Mies murisi autostaan, että takavalo pitää vaihtaa. Tuttavani ohjasi miehen peruuttamaan autoa hallin ovelle, niin vaihto varmasti onnistuu. Miehen peruutettua hän nousi autosta ja alkoi sättiä tuttavaani, hän kovaan ääneen epäröi tuleeko työstä mitään ja arvostella ilkein sanakääntein tuttavani ammattitaitoa (huom. Työtä ei ollut vielä aloitettu, peräluukku oli vasta avattu, koska valo oli tarkoitus vaihtaa sitä kautta.). Tämän sättimisen ohessa mies tokaisi ”vittu mä vaihtaisin ton itekki”. Tuttavani otti rauhallisesti auton peräluukun kahvasta kiinni ja sulki sen, jonka jälkeen sanoi miehelle että tämä on hyvä ja vaihtaa sen sitten itse. Ole hyvä ja siirrä autoasi, jotta seuraava pääsee halliin, tuttavani pyysi. Mies siirsi, poistui hetkeksi jonka jälkeen palasi paikalle, huuteli autosta ilkeyksiä tuttavalleni kuinka tämä on väärässä paikassa töissä, ei osaa töitään ja itseasiassa yritys jossa tuttavani on töissä on myöskin ihan syvältä perseestä. Tuttavani katseli ja kuunteli miehen touhuja sivusta. Häntä alkoi hieman säälittää. Tuttavani jatkoi töitään ja antoi miehen huudella ulkona.

Eikö olekin surullinen tarina? Mietitkö miksi tuttavani ei käskenyt miestä painua helvettiin ennen kun kääntää hänen pään talviaikaan? Ei hänen tarvinnut, häntä säälitti miehen elämä, se oli selkeästi kuitenkin fysiologisten faktojen perusteella arvioituna ehtoo puolella ja mies ei selkeästi vieläkään osannut siitä nauttia. Hän oli ostanut kalliin auton, mutta ei ehkä ikinä ollut sisäistänyt mikä elämässä tekee onnelliseksi, hänellä ei ollut sillä hetkellä muuta kun se auto ja palanut takavalon polttimo. Hän purki omaa pahaa oloaan muihin ihmisiin täysin ilman syytä. Hänen on täytynyt olla todella onneton. Pitää vain toivoa, että mies on saanut jossain välissä edes nauttia omasta elämästään, se voi olla ainoa laatuaan.

”Mitä enemmän olemme riippuvaisia mielestämme ja mitä vähemmän tunnemme olevamme kotona sydämessämme, sitä riippuvaisempia olemme elämämme kumppaneista. Sitä vähemmän myös rakastamme heitä. 

Mitä enemmän meillä on mielen odotuksia, sitä enemmän odotamme kumppaneiltamme. Mieli arvostelee, toivoo, uskoo, vertailee, kilpailee, puskee, manipuloi ja unelmoi. 

Se, ettei elämä tarjoakaan meille sitä mitä odotimme, saa meidät tuntemaan itsemme syyllisiksi, mustasukkaisiksi, alempiarvoisiksi, rauhattomiksi, epätoivoisiksi ja hulluiksi.”

Voimaa hengityksestä -Devapath 

Oma elämänkatsomukseni on sellainen, että olen täällä tämän yhden kerran. Vaikka en omassa elämässäni kadu mitään, sanotaan että siitä reilut 15 vuotta olisi voinut käyttää myös toisellakin tapaa, toisaalta ilman sitä ajanjaksoa olisin tuskin tässä tilanteessa tällä hetkellä. Kun itse teen itseni onnelliseksi, enkä odota muiden tekevän, on oma onnellisuuteni rakennettu tukevammalle kivijalalle. Kaikki on vastuussa omasta onnestaan. Mun onnellisuus ei saa olla riippuvainen muista ihmisistä. Näin en odota, vertaile, kilpaile enkä manipuloi, voin vilpittömästi nauttia yhdessä muiden kanssa meidän yhteisestä onnellisuudesta ja olla vieläkin onnellisempi.

-Samuli

Share via
Copy link
Powered by Social Snap