Tarina minusta ja miten päädyin hierojaksi. En jättänyt kiveäkään kääntämättä, teksti on siis pitkä. Kotisivuilta löytyy myös lyhyt esittely, jossa sivuan hyvin hyvin lyhyesti aihetta. Olen aiemmin kirjoittanut blogin, kuinka päädyin hoitamaan purentaelimistön toimintahäiriöitä. Tämä blogi on jotain aivan muuta, aiemmin sitä ei olisi voinut kirjoittaa ja toisaalta mietin, kirjoitanko sitä ollenkaan. Nyt se on kuitenkin tässä. Toivon, että se auttaa ymmärtämään tekstejäni hyvinvoinnista, ajattelusta ja ajatusta näiden takana sekä MyDay blogin lopussa olevasta kappaleesta koskien onnellisuutta. Toisaalta toivon, että se voisi toimia inspiraationa, jos joku on miettinyt ammatin vaihtoa syystä tai toisesta tai ajatellut että voisiko työ olla muutakin kuin tapa maksaa laskuja. Kolmanneksi, tää on mun tarina. Ehkä se jotain saattaa kiinnostaa. 

Tekstistä löytyy myös selitys, miksi ajattelua koskevassa blogissa sivusin oppimista ja kerroin keskustelustani koirahierojaoppilaiden kanssa. Blogi on aika pitkä ja ellet halua koko tekstiä lukea, tämä aihe alkaa otsikosta ”Olen hidas oppimaan”.

Olin halunnut pitkään hierojaksi

Olin halunnut pitkään hierojaksi. Näin kirjoitin myös esittelyssä. Miksi en sitten lähtenyt? Rehellisesti ja lyhyesti, en uskaltanut. En uskaltanut jättää vakkariduunia. Mulla oli hyvät työkaverit, työ oli siistiä sisätyötä, olin tyytyväinen tulotasooni ja työpaikka oli varma. Googlettelin aikani kuluksi hierojakoulujen sivuja. Muistan keskustelleeni myös silloisen hierojani kanssa aiheesta. Hän aina jaksoi väsymättä vastailla kysymyksiini työstä ja mitä hän milloinkin tekee. Kiitos Rainelle siitä. Välillä unohdin koko asian ja keksin muita projekteja. Tutustuin ihmisen anatomiaan omalla ajallani, mutta edelleen, en uskonut että olen tarpeeksi hyvä hieroja tai uskaltaisin jättää päivätyöni ja ryhtyä yrittäjäksi. Mietin vaihtoehtojakin, kuinka voisin tehdä molempia. Päätin kuitenkin monta kertaa valita tutun ja turvallisen ja haudata sen unelman. Unelmia tulee uusia, ajattelin.

Yrittäjän menestystarina

Kuuntelin myös eri alojen yrittäjien tarinoita kuinka he ovat päätyneet siihen missä ovat sillä hetkellä. Kaikki tarinat mitä kerrottiin, oli menestystarinoita. Kuka niitä toisia kertoisi? Aloin miettiä että enhän minä voi tietenkään lähteä, mitä jos minä en menestykään? Mitä jos en saa ollenkaan töitä? Mitä sitten tapahtuu, kuka maksaa asuntolainani tai ruokani? Entä mitä jos joudun myymään hienon autoni, ei sitä en halua myydä! Hierojiakin on niin paljon jo!

Mitä jos mun yritys kaatuu?

Tiesin kuitenkin, että halusin tehdä jotain toisin. Halusin jotain erilaista. Mutta silti, mitä jos en osaakaan? 

Oman valaistumiseni lopulta koin, kun tajusin uskaltaa epäonnistua. Mitä sitten jos mun yritys kaatuu? Mitä sitten jos en pärjääkään hierojana? Entäs jos ajattelen väärin? Mitä muut sitten ajattelee?…Aloin pohtia, mitä pahimmillaan voisi tapahtua? No maapallo nyt ainakin jatkaa pyörimistään…Homo sapiens lajina ei myöskään kuole sukupuuttoon…ja paskaako sillä oikeastaan on väliä mitä muut ajattelee? Kuinka paljon se itseasiassa siihen alkuperäiseen asiaan, mun elämään vaikuttaa, jos joku ajattelee että no mitä toikin luulee kun se lähti hierojaksi…Niin…No miksi en aloittaisi siitä, että otan selvää miten hierojaksi tullaan, sehän ei maksa vielä mitään. Entä miten voisin turvata taloudellisesti oman elämiseni ja mikä olisi paras reitti oppia kaikki mitä halusin. Kyllähän nämä voi selvittää, eikä se vielä mitään tarkoita!

Olen hidas oppimaan

Lopulta olin laittanut ensimmäisen hakemukseni sisään. Joulukuussa 2015. Mun opinpolkuni hierojaksi alkoi opinnoilla koirahierojan monimuotokoulutuksessa. Päädyin tähän muutamastakin syystä, tärkeimpänä halusin hieroa myös koiria ja omaa koiraani Maisaa. Miksi ensin koirahierojaksi? Syy on yksinkertainen, monimuoto-opinnot mahdollistivat että sain pitää työpaikkani ja viimeisen oljenkorren jättää loput suunnitelmat toteuttamatta, jos en opikaan mitään. Tiesin nimittäin, että vettä on virrannut Tammerkoskessa siitä kun olen viimeksi ollut koulun penkillä. Olin sitä mieltä, että olen hidas oppimaan. Kuinka voisin vaikuttaa tähän? Ajattelin, että jos teen kaiken mitä itse voin oppimiseeni vaikuttaa, silloin ei jossiteltavaa sen osalta jää. Jos sitten en opi, ei mitään ole tehtävissä. 2016 tammikuussa sain tietää, että minulle on myönnetty koulupaikka kesäkuussa alkavaan koulutukseen. Puoli vuotta aikaa valmistautua.

Koejännitys

Olin koko aiemman elämäni ollut aivan tolkuton koejännittäjä. Jännitin myös autokoulussa vaikka osasin jo ajaa. Saatoin jännittää niin paljon, etten muistanut omaa nimeäni, tai en saanut sitä sanottua, kun en pystynyt tuottamaan ääntä. ”Mä vaan oon tällanen”, ei käynyt nyt selitykseksi. Ajattelin, etten voi olla tällainen, jos meinaan opiskella uuden ammatin. Lopulta löysin itseni Henkka Hyppösen Pelon hinta kirjan sivuille. Kirja kertoo, kuinka pelko syntyy ja auttaa ymmärtämään mikä on sen mekanismi ja mitä kehossa silloin tapahtuu. Kirjassa kerrotaan myös yksinkertainen työkalu, millä voi vaikuttaa pelon syntyyn. Se auttoi ymmärtämään pelkoa. Kahlasin kirjan kahdesti läpi. Olin oppinut laskemaan jännitystä kehossa.

Miten vaikuttaa keskittymiseen?

Kun opiskelu alkoi. Olin aivan uuden aiheen parissa, mukana myös kokonaan uusi kieli, latina. Eli kaikki mitä opettaja sanoo, on syytä kuunnella tarkkaan. Parhaiten varmasti oppii oppitunneilla. (Kiitos muuten Lauralle inspiroivasta esimerkistä millaista on intohimo anatomiaa kohtaan.) Miten siis olisin hereillä parhaalla mahdollisella tavalla, ajattelin. Päätin alkaa vaikuttaa omaan keskittymiseeni ja pohtia mitkä sitä mahdollisesti häiritsee. 

Väsymys varmasti häiritsee, siihen olisi helppo vaikuttaa nukkumalla riittävästi, opettelin kuinka voin vaikuttaa uneen ja nukahtamiseen. Nälkä tai vatsa täynnä, kumpikin vaikuttaa negatiivisesti keskittymiseen. Opettelin, mikä ruoka sulaa helposti energiaksi. Kevyttä ravitsevaa ruokaa mukana ja välipalaa mahdollista nälän tunnetta varten. Valitsin aina kevyttä proteiinipitoista ruokaa, jotta vatsalla olisi helppo työ se sulattaa, jotta verenkierto pysyisi päässäni eikä olisi ruokatunnin jälkeen vatsassani pilkkomassa ravintoa. Happi, ulkoilin aina välitunneilla. Pieni happihyppely, syvään keuhkot täyteen ilmaa ja hieman liikettä kroppaan. Taas kulkee ajatus. Muut häiriötekijät, puhelin. En kantanut koskaan puhelinta luokkahuoneeseen oppitunneille. Jätin sen takin taskuun naulakkoon, en tarvitse sitä tunneilla. Harri Gustafsbergin ja Helena Åhlmanin kirjassa Tilannetaju on mahtava lainaus tähän liittyen ”Otin puhelimen oppitunnille eli kuuntelen vain puolet”.

Olen jatkanut näillä keinoilla koko tämän astisen opinpolkuni. Myöhemmin hierojakoulussa teoriatunneilta poljin pyörällä kotiin syömään 1km/suunta. En siksi että halusin kotiin, vaan sain hieman liikuntaa, ulkoilmaa ja pääsin ruokailun jälkeen ottamaan lyhyet unet. Olin valmiina iltapäivän teoriatunneille. Puhelin oli edelleen takin taskussa naulakossa, kaukana luokasta. Olin valmis. Joka päivä, joka tunti. Ai kuinka viitsin? Halusin vaan niin paljon oppia. Ajattelin, että jos en pärjää, se ei ainakaan omasta panostuksesta saa jäädä kiinni.

Päätin olla paras

Huomasin aika pian opintojen alettua, että muistan kuulemani ja ymmärrän teorian käytännössä. Minulla on kyky oppia. Oli helppo tehdä päätös jo nopeasti koirahierojakoulun alussa, että seuraavaksi vuodeksi hankkiudun hierojakouluun. Hain kahteen eri kouluun, joista olin päättänyt ennakkotietojen perusteella valita toisen, mikäli paikka siitä koulusta irtoaa. Tammikuussa 2017 sain tietää, että minulle on koulupaikka Pirkanmaan Urheiluhierojakoulussa päiväopiskelijana alkaen 5.9.2017. Alkoi piinaavat kahdeksan kuukautta. Meinasin revetä innostuksesta. Syksyllä oli aika jättää päivätyö ja hypätä tuntemattomaan. Syyskuussa olin jo aiemman kokemuksen perusteella hyvin selvillä kuinka opin, mulla oli ollut myös aikaa järjestellä asioitani, jotta olin täysin valmis keskittymään vain ja ainoastaan koulun käyntiin. Enää en lähtenyt katsomaan kuinka mun käy, päätin olla paras. Ajattelin, että jos päätän olla paras, musta tulee ainakin ihan hyvä. Nyt en enää jättänyt b-suunnitelmaa, se oli kaikki tai ei mitään.

Oma kädenjälki

Kaikilla hierojilla on oma kädenjälki, mun tyyli perustuu puhtaasti siihen mitä tunnen sormilla ja anatomian tuntemiseen, ne on mun vahvuudet. Nykyään voin sanoa että olen nopea oppimaan. Mulla on kyky sisäistää kerralla kuulemani, jos olen saanut riittävästi unta, syönyt ravitsevasti, liikkunut ja ulkoillut. Olen kuunnellut/kuullut lukuisia asiantuntijoita, katsonut videoita, lukenut kirjoja, käynyt itse hierojilla ja tietysti palvellut omia asiakkaita. Miksi kirjoitin ”kuunnellut/kuullut”, niin aina oppiakseen ei tarvitse olla oppitunnilla. Olen saattanut saada uusia näkökulmia esimerkiksi pelkästään istuessani kollegan tai asiantuntijan kanssa lounaalla. Näiden edellä mainittujen perusteella teen oman näkökulmani hoitamiseen ottamalla mahdollisimman paljon huomioon ihmisen anatomiasta. En ajattele että osaan jo, ajattelen, että saatan oppia uutta joka hetki. Haluan olla valmis vastaanottamaan sen opin. Jos joskus kyllästyisin, voin aina palata blogiini asiakaskokemuksista, se inspiroi kohtaamaan aina uusia haasteita ja haluamaan olla ihan oikeesti se kaikkein paras.

Oliko helppoa?

Oliko helppoa? No ei ollut. Tästä blogista on tähän asti voinut saada kuvan, että se oli yhtä päättäväisyyttä toisen perään. Ei ollut, monta kertaa meinasin luovuttaa. Vieläkin välillä meinaan. En silti vaihtaisi minuuttiakaan, enkä kadu yhtäkään hikipisaraa tai kyyneltä. Yhtenä yönä muistan katsoneeni kelloa klo: 03.43 kun painin liiketoimintasuunnitelman parissa yrittäjyysopinnoissa. Yhteen anatomian tenttiin menin 38’C kuumeessa. (Silloinkin tein kuten olin opetellut vaikuttamaan koejännitykseen – kuumeesta huolimatta sain 5/5, ei yhtään virhettä.) Sinä päivänä en olisi muuta jaksanut, panostin kaiken siihen kokeeseen, tein kokeen ja lähdin takaisin kotiin sairastamaan. Kouluvuosi ja päätoimisen yrittäjyyden alkutaipaleeni jää muistoihin kaikin puolin. Elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee, vaikka kuinka olisi valmistautunut. Minkä se reilu vuosi opetti mulle, on se että pidä itsestäs huolta. On onni saada nauttia omasta arjesta päivittäin ja se on ehdottomasti tavoittelemisen arvoista. On onni saada nauttia siitä terveenä. Pidä huolta terveydestäsi, sulla on niitä vaan yks. Toista et ikinä enää saa. Se on ihan helvetin arvokas. Panostaminen siihen kannattaa, oikeesti.

Mun sanat sulle lopuksi

Mun sanat sulle lopuksi: Kuuntele muita ja ole avoin, koskaan et voi tietää keneltä voit oppia uutta. Jos sulla on joku unelma, aina kannattaa yrittää. Jos epäonnistut, olet viisaampi ja tiedät miten ei kannata tehdä, yritä uudelleen. Kun onnistut, lupaan että kannatti. Viimeiseksi se tärkein, ole kiltti toisille ja auta muita, se kantaa meitä elämässä ja meidän unelmien toteuttamisessa pidemmälle kun ikinä pystyt edes kuvittelemaan, se kannattaa aina ja maksaa itsensä monin kerroin takaisin.

ps. Sen aiemmin mainitun hienon auton olen myynyt aikaa sitten.

-Samuli

Share via
Copy link
Powered by Social Snap