Aiemmin olen kirjoittanut jo blogissa millaista on olla hierojana. Tässä kuussa (27.Päivä) mulle tulee täyteen vuosi päätoimista yrittäjyyttä, käydään sitä tässä tekstissä vähän läpi, miten tää kaikki on vaikuttanut mun elämään. Mun mielestä se ansaitsee sen, olen siitä myös erittäin ylpeä. Se ei kuitenkaan ole ihan helppo päätös hypätä ns. ”Tyhjän päälle”, tai mulle ei ainakaan ollut. Kirjoitin ajatuksen virtaa ja arvatenkin mun blogeja lukeneena saatat arvata että mentiin syvään päähän ja pää edellä ja ilman kellukkeita ja eksyttiin, kuinkas muutenkaan. Otsikko vois olla yhtä hyvin: Ajatuksia elämästä – Samuli Sairiala.

Yrittäjyys on elämäntapa

Monessa paikassa olen sanonutkin, että yrittäjyys ei ole mulle ammatti, se on elämäntapa. Sen sisäistäminen, että montaakin työhön liittyvää asiaa ei kannata omassa päässään laskea työnteoksi, koska siitä ei makseta mitään. Velvollisuudet on kuitenkin hoidettava ja toisaalta joidenkin tilaisuuksien PR arvo osattava ottaa huomioon vaikka siitä ei varsinaisesti juuri sillä hetkellä saisikaan laskuttaa…Tosiasiassa tää jälkimmäinen lause on vaan kauniita sanoja, tai no ainakin sanoja. Mulla on onni olla sellaisessa asemassa, että saan tehdä paljon asioita mitä rakastan tän yrittäjyyden nimissä. Todellisuudessa kun mua pyydetään jonnekin tai tarjotaan jotain hauskaa tapahtumaa tai työtä missä edustan yrittäjänä ja hierojana, niin huomaan että olen jo suostunut kun mulle tulee vasta mieleen, että maksetaankohan siitä ja että paljonko. Sitten äkkiä huomaan, että se itseasiassa kiinnostaa mua ihan tosi vähän, pääasia että saan olla mukana. Enkä ihan oikeasti osaa sen todellista arvoa laskea, enkä sitä jaksa miettiä. Yrittäjyys on mulle myös ennen kaikkea tapa toteuttaa itseä, sen vaikutusta mun elämänlaatuun ei pysty rahassa mittaamaan, sellaista määrää rahaa ei ole olemassakaan.

Saan sen mikä mulle kuuluu

Yrittäjänä toki mun pitää huolehtia, että saan ”sen mikä mulle kuuluu”, onhan mullakin laskut maksettavana, tietenkin. Sen nyt sanomattakin kaikki ymmärtää. Olenhan tehnyt tarkat laskelmat yrityksen kuluista ja paljonko mun yrityksellä pitää olla liikevaihtoa jotta voin elää sillä. Näissä asioissa kultainen keskitie on varmaan se mun tie. Kun tietty liikevaihto täyttyy, huomaan että en jaksa enempää kiinnostua siitä, haluan auttaa ihmisiä ja haluan jokaiselle päivälle kaikki asiakkaat kenet jaksan tehdä, en mä siinä hetkessä jaksa liikevaihtoa miettiä. Tykkään siitä mitä teen ja kyllä se liikevaihto selviää sitten kuun lopussa taas, turhaan mä sitä ennakkoon murehdin. 

Jos mietin tätä mennyttä vuotta ja kuten kirjoitin blogissa miten musta tuli hieroja, olin aktiivinen ja utelias, tapasin paljon ihan mahtavia tyyppejä ja mentoreita jo opiskeluaikana enkä kyllä pelännyt kysyä. Sain paljon apua ja oppia ihan ilmaiseksi, nyt on mun mielestä maksun aika ja aika jakaa omaa osaamista myös eteenpäin.

Pidin päätökseni

Kuten kerroin aiemmin blogissa, ennen opintoja olin ajatellut olevani hidas oppija. No nyt tiedän etten ole, opin itseasiassa erittäin nopeasti. Ja mikä on kaikkein hienointa ollut huomata, sellainen lapsenomainen uteliaisuus heräsi, kun aivot alkoi ottaa uutta tietoa vastaan. Lueskelen ja olen kiinnostunut omaan alaani ja ihmiskehoon liittyvistä asioista, joita tykkään tutkailla ja miettiä miten kaikkea sitä tietoa voisi hyödyntää kun hoidan mun asiakkaita. Mutta kaikki tää muutos, opintojen alkaminen, uneen panostaminen ja nukkuminen tavalla joka mun keholle sopii, on aktivoinut ilmeisesti mun aivojen muistiin ja oppimiseen liittyviä osia niin, että se kanavoituu myös muihinkin uusiin asioihin kun pelkästään työhön liittyviin. Lapsenomainen uteliaisuus herää myös muissa asioissa, on mieletöntä innostua uusista asioista. Löydän itseni paikoista ja aktiviteeteista joihin en ennen osannut edes itseäni kuvitella. Pidän vaatteita joita ajattelin vihaavani, kuuntelen musiikkia jota ajattelin etten voi sietää. Ennen pidin päätökseni vain siksi että olin kokemusperäiseen ajatteluun perustuen päättänyt jonkun asian. Eikö kuulosta vähän hölmöltä kun sen sanoo ääneen? Eikö olisi järkevämpää olla avoin, kuunnella ja tutkia muita näkökulmia ja pohtia eri kantilta onko oma mielipide asiasta edes kovin järkevä vai voisiko asiaan suhtautua eri tavalla ja saada siitä jotain myös itselle?

Tiesitkö? Aivojen virikkeistäminen kannattaa, oletko joskus sanonut että ”ei en osaa piirtää” tai ”en mä ole ollenkaan musikaalinen”? No, kauanko olet harjoitellut? Niin…piirtämään oppii piirtämällä ja laulamaan laulamalla. Luovuus on meidän lajityypille hyvin ominainen piirre ja uuden oppiminen on aivojen normaali tila. Uteliaisuus ja uuden oppiminen aktivoi aivojen mielihyväkeskusta. Aivot kuitenkin automaattisesti pyrkii priorisoimaan tuttuja hermojärjestelmän reittejä, se on niille energiatehokkaampaa. Tämä tietysti heikentää luovuutta ja taito heikkenee. Aivoja voi ja kannattaa harjoittaa, aivojen virikkeistäminen hidastaa niiden ikääntymistä. Tee jotain poikkeavaa ja uutta, lähde pienestä, avaa ovet päivän ajan vasemmalla kädellä tai taluta pyörää eri puolella kun normaalisti.

Elämäntapa

Kun tuossa yllä kirjoitin, että yrittäjyys on enemmän elämäntapa kun ammatti, niin se on myös ajatusmalli. On saanut opetella paljon uusia tapoja ajatella ja on ollut kiva huomata että osaan niistä olen orientoitunut ihan huomaamattani. Huomisesta murehtiminen ja yrittäjän epävarmuus loistaa poissaolollaan. Ne ei sovi yrittäjän elämään, jos siitä meinaa nauttia. Kaikki elämä ei kuitenkaan liity yrittäjyyteen joten ollakseen onnellinen ne yrittäjyyden huonot puolet ei saisi heijastella arkeen eikä vapaa-aikaan. Näin mä ainakin ajattelen. Epävarmuus huomisesta, käytännössä täysin omilla toimeen tuleminen, jos töitä ei tule ja mahdollinen sairastuminen vaanii aina yrittäjää. Ne on osattava sulkea siitä päivittäisestä tekemisestä, jotta energia kanavoituu oikeisiin asioihin. Stressaantunut ja huolta täynnä oleva mieli ei pysty luoviin ratkaisuihin esimerkiksi markkinoinnissa, joka on jokaisen yrittäjän elinehto. Mulle tällainen ajattelu tuli ikään kuin luonnostaan, onko se sitä että panostan nukkumiseen, jonka kautta *hyvinvoinnin korkoa korolle periaatteeseen? (*löydät tän termin mun blogista koskien hyvinvointia klikkaamalla tästä.) Vai onko tää vaan mulle sopiva tapa elää. Ehkä ne molemmat, hyvinvoiva keho ruokkii hyvinvoivaa mieltä, huolet ei olekaan umpinaisia seiniä vaan niissä on ovi johon mulla on avain. En kuitenkaan aina ole ollut näin huoleton, se on pitänyt opetella. Olenkin monessa IG postauksessakin kirjoittanut, että olla välittämättä ei ole sama kuin olla välinpitämätön. Itseasiassa päinvastoin. Turhaan huolehdin huomisesta, jos se ei ole sellainen kun haluaisin sen olevan, on mun tehtävä sille asialle jotain. Jos joskus en enää voi toimia hierojana tai yrittäjänä, niin teen sitten jotain muuta. Nautin nyt kun saan, ihminen on tiettävästi ainoa eläin joka pystyy huolehtimaan ja stressaamaan asioista jotka tapahtuu joskus tulevaisuudessa, tai ei välttämättä tapahdu ollenkaan.

Ajattelen kuten kirjoitan

Sivusin aiemmin yhdessä blogissa aihetta ”asiat tuntuu just niin pahalta kun me ajatellaan niiden tuntuvan”. Kaikkien meidän elämään kuuluu vastoinkäymisiä, sille ei mahda mitään. Toisten elämään ei tunnu mikään riittävän. Kun tapaa paljon ihmisiä, niin huomaa että iso osa niistä ihmisistä, jotka on saanut kantaa täysin epäreilun määrän vastoinkäymisiä vaikka kokonaan riippumatta omista teoista, suhtautuu elämään poikkeuksellisen positiivisesti. Sitten taas toiset, kenellä ulospäin näyttää olevan kaikki mitä ikinä voi toivoa, romahtaa pienestä vastoinkäymisestä kiukuttelemaan kun pieni lapsi, eikä mikään tunnu olevan hyvin. Tällainen kontrasti on mielenkiintoinen, onnellisuutta ei voi ostaa, sehän me tiedetään. Onnellisuus on meissä jo olemassa, se on dopamiinia ja serotoniinia, meidän kehon kemiaa. Vastoinkäymisten hyväksyminen ja sen että elämä ei aina ole glitteriä ja tähtipölyä, on itseasiassa onnellisuuden kannalta olennaisempaa kun tavoitella jatkuvaa glitteriä ja tähtipölyä. Vaikka ajattelenkin kuten kirjoitan ja teen myös itse kuten neuvon, niin multa löytyy myös päiviä milloin tekis mieli vaan jäädä peiton alle ja nukkua huomiseen tai kiukutella naapuritoimiston yrittäjälle, kun hän ei osaa ottaa muita rapussa toimivia huomioon. Se ei yleensä ole muuttanut tilannetta juurikaan. Ainoa kuka kärsii olen minä itse. Musta tuntuu just niin pahalta kun ajattelen että musta tuntuu. En siis aina ajattele tai elä kuten kirjoitan tai neuvon. Se on hyvin inhimillistä, eikä mun tarvitsekaan. Oikeastaan siksi varmaan tiedän miksi niin kannattaisi tehdä, koska olen sen itse kokenut. Hyväksyn sen ja annan sen itselleni, joskus on huono päivä. Onneksi nykyään hyvin hyvin harvoin, eikä ikinä koko päivää.

Tätä mä teen loppuelämäni!

Niin, tarvitseeko mun se nyt päättää mitä teen loppuelämäni? Olenko nyt yrittäjä lopun elämääni? Kerran elämänsä kurssia muuttaneena, sen muuttaminen uudestaan ei ole enää niin ison kynnyksen takana. Ymmärtää, ettei koskaan ole liian vanha siihen ja ymmärtää ettei sen tarvitse olla lopullista eikä sitä tarvitse silloin päättää. Mä haluan muuttaa mun huomista ellen ole siihen tyytyväinen pelkästään sen huomisen takia. Ei sillä silloin ole väliä minkä ikäinen on tai mitä tekee loppuelämän, huomenna on kuitenkin yhden päivän vanhempi kun tänään ja elämä on taas yhden päivän lyhyempi, kyllä siitä kannattaa nauttia kun sitä on vielä jäljellä, ei sillä ole väliä paljonko sitä on jäljellä. En mä ajattele muuttavani loppuelämääni, muutan huomisen, jos näen sen tarpeellisena. Katson sitten huomenna sitä seuraavaa päivää, huomista on kuitenkin tänään jäljellä vielä kaikki 24h, eletään ne ensin.  En halua elää jotain kohti, mun aika on elää nyt, tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä. Olenko ergonomisesti seisten korkean pöydän ääressä näyttö silmien tasossa kyynärvarret lepää pöydällä 90 asteen kulmassa olkavarteen nähden? En, retkotan sängyllä, nojaan tyynykasaan, mun selkää vähän särkee tässä mutta halusin nyt olla tässä sängyllä, selailla välillä puhelinta, kuunnella välissä biisi musiikkia ja välillä mennä vaan selälleen sängylle, tuijottaa kattoa ja miettiä, tätäkin joku saattaa lukea joskus. Aika siistiä. Kohta varmaan pitää vähän jumpata tota selkää, mut se on kohta. Haluan nyt olla tässä sängyllä. Tuntuis aika ylitsepääsemättömältä nyt tässä hetkessä alkaa ratkaista mun loppuelämää. Onneks mun ei tarvi.

Keino elättää itsensä

Tää oli hyvin mua kuvaava teksti. Lähdin kirjoittamaan yrittäjyydestä ja viimeinen kappale koskee sitä, että makaan sängyssä ja se on ok. Toisaalta se ehkä kuvastaa hyvin sitä kuinka ”olla yrittäjä” ei ole varsinaisesti se juttu vaan ainoastaan keino elättää itsensä toteuttamalla itseänsä. Luulen, että kaikkien menestyvien yritysten (yritykset joiden avulla elää yksi tai useampi ihminen) taustalla on tällainen ajatus. Intohimo johonkin asiaan ja sen saaminen noudattamaan jollain tasolla markkinatalouden lainalaisuuksia.

Ystävällisin terveisin: Yrittäjä, koulutettu hieroja ja molemmista titteleistä ylpeä Samuli Sairiala

-Samuli

Share via
Copy link
Powered by Social Snap